Sähkömies Huopalainen
tiistai 22. maaliskuuta 2016
Kurssin palaute ja itsearviointi
Eipä mulla mitään palautetta ole tästä kurssista. Minusta tämän blogin tekeminen meni iha hyvin ja ei ollu mitään hankaluuksia tekemisessä. Arvosanaksi antaisin 2.
Rakennukset ja paikat
Varkauden paperitehdas
Varkauden paperitehdas on Stora Enso -konserniin kuuluva tuotantolaitos.
Aivan Varkauden kaupungin keskustassa sijaitsevassa tehtaassa on käytössä yksi paperikone.
Keväällä 2014 tehtaalla oli 260 työntekijää paperi- ja sellutuotannossa. Tehtaan johtajana on Jarkko Tehomaa. Varkauden yksiköiden osuus vuonna 2002 Stora Enson kokonaisuudesta on runsaan viiden prosentin luokkaa. Yhtymän sanomalehtipaperikapasiteetista Varkauden osuus vuonna 2002 oli 9 prosenttia, hienopaperikapasiteetista 8 prosenttia, puutuotteista 6 prosenttia ja pakkauskartongista 2 prosenttia.
Keväällä 2014 Stora Enso ilmoitti investoivansa 110 miljoonaa euroa Varkauden tehtaan muutostöihin, joiden on määrä käynnistyä syksyllä 2015. Tehtaan hienopaperikone muutetaan aaltopahvin materiaalia
Taipaleen vanha kanava
Alkuperäinen kanava on nykyään museokanavana noin 100 metriä itään toimivasta kanavasta.
Varkauden vesitorni
Varkauden vesitorni on Varkaudessa sijaitseva vesitorni, joka on samalla myös asuinkerrostalo. Vesitornikerrostalon rakentaminen aloitettiin vuonna 1954 ja valmistui vuonna 1956.Torni on 45 metriä korkea. Se oli aikoinaan Suomen korkein asuttu rakennus, ja edelleenkin se on Varkauden näkyvin maamerkki.
Kaupunginarkkitehti Kalevi Väyrysen suunnittelema vesitornikerrostalo ratkaisi Varkauden kauppalan kolme kunnallista ongelmaa kerralla. Kasvava kauppala tarvitsi vesitornin vesihuollon järjestämiseksi, runsaasti uusia vuokra-asuntoja kasvavalle väestölle ja toimitilat Savon museolle (nykyinen Varkauden museo). Yhdellä vesitornikerrostalolla ratkaistiin kaikki kolme rakennustarvetta. Varkauden museo toimi rakennuksessa vuosina 1956-1983 ja Varkauden taidemuseo 1984-1992. Vuosien 1992-1993 remontissa museotilat muutettiin asuinkäyttöön ja taidemuseo muutti Päiviönsaareen Ahlströminkadulle. Asuinkerroksia talossa on yksitoista. Juho "Jussi" Voutilaisen raudoittaman vesitornin katolla on näköalatasanne ja kahvila. Näköalatasanne oli pitkään Varkauden suosituin matkailukohde.
Vesitorni sijaitsee Taulumäen kaupunginosassa Nakskovinkadun päässä, ja se on linjassa Varkauden Kauppakadun kanssa. Rakennus on ainoa vesitornikerrostalo Pohjoismaissa.
Varkauden paperitehdas on Stora Enso -konserniin kuuluva tuotantolaitos.
Aivan Varkauden kaupungin keskustassa sijaitsevassa tehtaassa on käytössä yksi paperikone.
Keväällä 2014 tehtaalla oli 260 työntekijää paperi- ja sellutuotannossa. Tehtaan johtajana on Jarkko Tehomaa. Varkauden yksiköiden osuus vuonna 2002 Stora Enson kokonaisuudesta on runsaan viiden prosentin luokkaa. Yhtymän sanomalehtipaperikapasiteetista Varkauden osuus vuonna 2002 oli 9 prosenttia, hienopaperikapasiteetista 8 prosenttia, puutuotteista 6 prosenttia ja pakkauskartongista 2 prosenttia.
Keväällä 2014 Stora Enso ilmoitti investoivansa 110 miljoonaa euroa Varkauden tehtaan muutostöihin, joiden on määrä käynnistyä syksyllä 2015. Tehtaan hienopaperikone muutetaan aaltopahvin materiaalia
Taipaleen vanha kanava
Rakentaminen
Rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 1835. Työmaan johtajana toimi Svante Vestling. Taipaleen kanava oli Suomen ensimmäinen kanava, jossa oli sulkuportit. Taipaleen kanavan rakennustyömaalla oli myös Suomen ensimmäinen rautatie vuosina 1836-1840. Kanavan juhlalliset avajaiset olivat 6. heinäkuuta 1840.Alkuperäinen kanava on nykyään museokanavana noin 100 metriä itään toimivasta kanavasta.
Varkauden vesitorni
Varkauden vesitorni on Varkaudessa sijaitseva vesitorni, joka on samalla myös asuinkerrostalo. Vesitornikerrostalon rakentaminen aloitettiin vuonna 1954 ja valmistui vuonna 1956.Torni on 45 metriä korkea. Se oli aikoinaan Suomen korkein asuttu rakennus, ja edelleenkin se on Varkauden näkyvin maamerkki.
Kaupunginarkkitehti Kalevi Väyrysen suunnittelema vesitornikerrostalo ratkaisi Varkauden kauppalan kolme kunnallista ongelmaa kerralla. Kasvava kauppala tarvitsi vesitornin vesihuollon järjestämiseksi, runsaasti uusia vuokra-asuntoja kasvavalle väestölle ja toimitilat Savon museolle (nykyinen Varkauden museo). Yhdellä vesitornikerrostalolla ratkaistiin kaikki kolme rakennustarvetta. Varkauden museo toimi rakennuksessa vuosina 1956-1983 ja Varkauden taidemuseo 1984-1992. Vuosien 1992-1993 remontissa museotilat muutettiin asuinkäyttöön ja taidemuseo muutti Päiviönsaareen Ahlströminkadulle. Asuinkerroksia talossa on yksitoista. Juho "Jussi" Voutilaisen raudoittaman vesitornin katolla on näköalatasanne ja kahvila. Näköalatasanne oli pitkään Varkauden suosituin matkailukohde.
Vesitorni sijaitsee Taulumäen kaupunginosassa Nakskovinkadun päässä, ja se on linjassa Varkauden Kauppakadun kanssa. Rakennus on ainoa vesitornikerrostalo Pohjoismaissa.
Yleisötapahtumat Megatärskyt
Megatärskyt kokoaa yhteen yli 170 yritystä, yhteisöä, järjestöä ja
oppilaitosta. Messuilla on avoinna jopa 1500 työpaikkaa. Hyödynnä
loistava tilaisuus ja tule jututtamaan työnantajia!
torstai 3.3.2016 Varkaus, Warkaus-Sali
Suosittelen kaikkia ketä kiinnostaa kesätyöt. Sieltä voi saada helposti kesätöitä kun käyt juttelemassa yrityksille.

Patsaat ja muistomerkit

Laivanrakentajamuistomerkki, 1989
Nälkäänkuolleiden muistomerkki, 1936
Muistomerkki on pystytetty Taipaleen kanavan rakennustöissä keväällä 1868 kuolleiden lähes kolmensadan vainajan muistoksi. Kun Taipaleen kanavan rakennustyöt aloitettiin vuoden 1867 syksyllä, vallitsi maassamme katovuoden johdosta suuri nälänhätä. Työllisyystyönä tehtävälle kanavatyömaalle tuli työväkeä ympäri Suomea, kaikkiaan 52:sta eri pitäjästä.
Historia
Taipaleen kanava oli aikanaan Suomen ensimmäinen sulkukanava ja sitä rakennettiin vuosina 1835-1840. Tämä kanava oli vuoteen 1867 tultaessa rappeutunut ja käynyt liikenteelle kelpaamattomaksi. Taipaleen kanavan rakentaminen ennakoi Saimaan kanavan rakentamista, joka toteutui vuosina 1845-1856. Höyrylaivaliikenne toi mukanaan vaatimukset uusia koko kanavaverkosto. Taipaleen kanavan viereen aloitettiin rakentamaan uutta kanavaa vuosina 1867-1871.
Kanavaa uusittiin 1960-luvulla sekä vuosina 1963-1967 rakennettiin uusi Saimaan kanavan syväväylää vastaava kanava alun perin vuonna 1871 valmistuneen kanavan paikalle. Vanhan kanavan yläkanava peitettiin uuden tien alle ja rakennukset on purettu lukuun ottamatta vuonna 1928 valmistunutta tiilimakasiinia. Makasiinissa toimii nykyisin Taipaleen kanavamuseo.
Aution torin reunassa suihkulähde-patsas, olikohan tämä Ruukin Ruusa nimeltään.
tiistai 15. maaliskuuta 2016
Kulttuuritehtävä elokuva
Mikä?Ride along
Missä? Kotona
Milloin?joku päivä tässä hiihtolomalla.
Miksi?Hauska toiminta komedia elokuva. Kouluvartija Ben on jo kahden vuoden ajan yrittänyt osoittaa etsivä Jamesille olevansa muutakin kuin videopeliaddikti, joka ei kelpaa Jamesin siskolle. Kun Ben lopulta hyväksytään poliisiopistoon, James kutsuu hänet mukaansa partioon tarkoituksenaan pelotella ja todistaa, ettei Benistä ole hommaan. Vauhdikas yö johdattaa heidät kaupungin pahamaineisimman roiston luo ja James huomaa, että hänen uuden partnerinsa puhelahjat ovat yhtä vaarallisia kuin heitä kohti kiitävät luodit.
Mitä fiiliksiä herättivät? Hauskaa
Kenen suosittelisit? Nuorille ja aikuisille.

novellin tulkintaa
a)Eero niminen henkilö seikkaili rappukäytävässä alasti. Koska käveli unissaan käytävälle ja ovi oli lukossa. Avaimet tietenkin jäi sisälle. Sitten koitti naapureita herätellä ja soittaisi apua. Kukaan ei herännyt ja ei saanut apua. Sitten repäisi postiluukun pois ja avasi oven sen kautta.
b)Novellissa parasta oli se kun lähti alasti puhelin kopilla ja unohti rahat kotiin.
c)Olisin auttanut häntä ja kyllä naapurit auttaisi tavallisesti.
d)lähimmäisrakkautta ei näkynyt novellissa.
e)En ole joutunut samanlaiseen tilanteeseen jossa olisin tarvinnut apua.

tiistai 1. maaliskuuta 2016
Työssäoppimassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)